Ei voi olla totta! - Vesivahinko asunnossa

Vesivahinko---kiinteistasiantuntijat-Juha-Virtanen

Vesivahinko omassa asunnossa aiheuttaa hyvin usein otsikon mukaisen reaktion ja epätietoisuuden, kuinka tilanteessa tulisi toimia. Tilastojen mukaan Suomessa tapahtuu n. 100 vesivahinkoa vuorokaudessa eli 37.000 kpl vuodessa. Vakuutusyhtiöt ovat maksaneet korvauksia vahingoista (esim. vuonna 2018 162 miljoonalla eurolla).

Vesivahinkoja aiheuttavat mm. kodinkoneet

Tyypillisiä vesivahinkojen aiheuttajia kotitalouksissa ovat astianpesukoneet, kylmälaitteet, käyttövesiputkistojen vauriot, viemäritukokset ja lämmitys- ja iv -laitteistojen vauriot.Edellä mainittujen lisäksi luonnonvesien aiheuttamat vahingot, jotka painottuvat syksyn sadekauteen ja kevään lumien sulamisen aikoihin.

Kiinteistöasiantuntija Juha Virtanen tekee paljon vahinkokartoituksia yritysten toimitiloissa ja asuinhuoneistoissa.

Vesivahinko ja sen ennaltaehkäisy 

Omalla toiminnalla on hyvin paljon merkitystä vahingon ennaltaehkäisyssä. Usein esimerkiksi keittiön allaskaapissa on vähän tilaa johtuen lavuaarin viemäröinnistä ja käyttövesiputkistosta. Ahtaassa kaapissa jätevaunu, joka toistuvasti ottaa kiinni altaan viemäröintiin, saattaa ajan kanssa aiheuttaa viemäriputken liitoksen löystymisen tai irtoamisen. Wc:n ja kodinhoitotiloissa pidetään usein pikkumattoja lattiassa. Harvoin tulee ajatelleeksi, että tilassa käyttövesivahingon tapahtuessa lattialle vuotava vesi siirtää maton jossain vaiheessa lattiakaivon päälle tukkien sen. Tästä syystä vahinko pääsee leviämään asunnon muihin tiloihin.Joskus myös hyvä tarkoitus energian säästämisestä voi aiheuttaa mittavan vesivahingon. Esimerkkitapaus on muutaman vuoden takaa, jossa rivitalon päätyasunto vaurioitui lähes täydellisesti.  

Esimerkki vesivahingosta lomamatkan aikana

Asukkaat olivat lähdössä loppusyksystä pitkälle lomamatkalle ja ajattelivat laskea asunnon lämpötilan vain muutamaan + asteeseen loman ajaksi energiakuluja säästääkseen. Asukkaiden nauttiessa lomakohteen lämmöstä syksyiseen Suomeen iski pakkasjakso, joka pudotti myös asunnon lämpötilan pakkaselle. Sisäkattorakenteisiin asennetut käyttövesiputket jäätyivät ja vaurioituivat. Ulkolämpötilan noustessa myös asunnon lämpötila palasi plussalle ja useasta vaurioituneesta käyttövesiputkesta alkoi vesi lentää täydellä paineella. 
Vesivahingon huomasi naapuri, kun asunnon ikkunapinnoilla ja sokkelissa valui vesi. Huonoa tuuria lisäsi käyttövesiputkien sijainti sisäkattorakenteissa. Yläpinnoilta vaurioituneet käyttövesiputket suihkusivat vettä paineella yläpohjan höyrynsulkumuoviin ja läpäisivät sen. Tämän seurauksena vesi pääsi vapaasti leviämään yläpohjassa ja lopulta ulkoseinärakenteissa.

Vesivahingon korjaustyö voi olla erittäin laaja 

 Kohteella suoritettiin jvt-työt, jonka jälkeen asuntoon tehtiin kosteuskartoitus. Hyvin nopeasti kävi selväksi, että asunnon rakenteet olivat pahoin vaurioituneet. Lopputulos oli, että asunnon kaikki sisärakenteet sekä eristeet purettiin. Käytännössä asunnossa säästettiin vain vesikate, kattotuolit, seinien runkorakenne, ulkoverhous ja alapohjan betonirakenne. Sangen ikävä yllätys lomamatkalta palaaville asukkaille.

Voiko vesivahinkoon varautua? 

Kaikkiin vahinkoihin ei voi varautua, mutta K Kiinteistöasiantuntijat Oy.ssä apu on lähellä, jos vahinko sattuu.Meiltä löydät laaja-alaiset palvelut kiinteistöjen vahinkojen sekä asiantuntijapalvelujen saralla.


Terveisin

Juha Virtanen

Kuntoarvio on helppo tapa kartoittaa mahdolliset k...
Harkitseeko taloyhtiö maalämpöön siirtymistä?
 

Kommentit

Ei vielä kommentteja. Voit kommentoida, jos haluat.
Oletko jo rekisteröitynyt? Kirjaudu tästä
Vieras
03.03.2021

Hyväksymällä sallit pääsyn kolmannen osapuolen tarjoamaan palveluun https://www.kiat.fi/